keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Leiri-askarteluja.

Lupasin todistemateriaalia leiriaskarteluista ja tässä niitä tulee. :) Oli ihan mielenkiintoinen kokemus neuvoa n. 5 - 14-vuotiaita "muksuja" askartelemaan peilinkehyksiä. HUH sanon minä. Suurimman osan ajasta olin huolissani maalipurkeista, kun muksut pruittailivat niitä jogurttipurkkeihin  ihan huoletta pelkästään pientä kuvaa varten. :D Noo, onneks maaleja jäi vielä ja lapsetkin oli tyytyväisiä. :) 

Näissä kuvissa taitaakin olla suurimmaksi osaksi poikien koristelemia kehyksiä. Luovuutta kyllä osattiin käyttää. Toki muutamat halusivat peilinsä ihan yksivärisenä. Tytöt liimailivat enimmäkseen helmiä, lehtileikkeitä ja nappeja. 

Toisessa askartelupisteessä tehtailtiin kangaskasseihin kuviointia. Itsekin pääsin jo kotona testailemaan kohovärejä. Kuvan piti ensiksi kuivua 12 tuntia, ja sen jälkeen 5 minuutin silitys päältä.  Kuva tosin jäi jännän tuntuiseksi, hieman tahmeaksi. 

Tämän lisäksi otin pari kuvaa leiriläisten tekeleistä. Osa käytti sabluunoita apuna, mutta varsinkin muutama piirteli ihan vapaalla kädellä, ja hienojahan niistä tuli.


Saapa nähdä mitä ensi vuoden kesäleirille kehitellään askarreltavaksi. :)

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Mustikkapiirakkaa.

Tein jo ennakkoon mansikkakakun hääpäivän kunniaksi. Varsinainen hääpäivä on tänään, ja ajattelin väkertää jotain hyvää ja makeaa. Muistin nähneeni kaupassa tuoreita mustikoita, ja niitähän oli sitten ostettava. Tosin ne olivat pensasmustikoita, aika vinkeän makuisia, ensimmäinen kerta kun sellaisia suuhuni laitan. Pitää mainita vielä sen verran, että oli muuten aika hyvä piirakkaohje! Ainut mikä meni hieman puihin, oli liian pieni piirakkavuoka. Tuolla massalla keskustasta jäi pikkuriikkisen raaka.


Mustikkapiirakka

4 Munaa
3 dl Sokeria
7 dl Vehnäjauhoja
3 tl Leivinjauhetta
1 rkl Vaniljasokeria
200g Margariinia
2 dl Maitoa
200g Mustikoita

1. Vaahdota munat ja sokeri
2. Lisää kuivat aineet, sula margariini ja maito seokseen
3. Lisää puolet mustikoista seokseen, loput piirakan päälle
4. 200 astetta 30-35 minuuttia

Tarjoile vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa. :)


torstai 19. heinäkuuta 2012

Hääpäiväkakkua

Meillä on tulossa ensi viikolla toinen hääpäivä, ja ajattelin tehdä vähän ennakkoon täytekakun. Sen lisäksi väkersin vielä fariinikakun, ja nyt hieman väsyttää :) Kakkupohjan ohje löytyi Yhteishyvästä. Sisällystä sovelsin mieleisekseni. Paljon mansikkaa, mmm... 


Kakkupohja:

4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
sokeroitua tuoretta mansikkaa
½ prk vaniljarahkaa
kermavaahtoa


1. Vaahdota sokeri ja munat, sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen.
2. 175 astetta, 30-35 minuuttia
________________________________________________________________

Huomenna sitten kesäleirille ohjaamaan peilien tekoa, saapa nähdä minkälaisia taideluomuksia siellä tehdäänkään. :) Yritän ottaa todistusmateriaalia. Palailemisiin siis!

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Mallipeilien teko osa 2.

On se kyllä rankkaa tämä luovuus. :D

Nyt on myös mallipeilit 2. ja 3. valmiit. Koko aamupäivän niitä väkersinkin, nyt pitäisi vielä jaksaa pestä pyykkiä ja laittaa ruokaa.



Tämä peili on maalattu kokonaan. Ensiksi pohja, jonka annoin eilisen kuivahtaa, sitten ruusuosien ääriviivat ja lehdet, lopuksi täyttöä ja hiontaa. :) Maali kyllä kuivahti välissä aika hyvin, joten leirilläkin ehtii kyllä väkertää vaikka mitä pienessä ajassa.

Toisessa peilissä käytin jäljelle jäänyttä vihreää, onnistuin pruittaamaan sitä paletille hieman liikaa, joten olihan se käytettävä. Kuivahtamisen jälkeen lakkasin kirpparilta hankkimasta kirjasta kukkakuvan pintaan, lisäksi lisäsin kuumaliiman avulla parit metalliperhoset. Lopuksi laitan vielä yhteiskuvan kaikista peileistä.


Sanotaanko, että ehkä oma lempparini on eniten tuo vihreä.. no vaikea arvata, vihreästä kun tykkään. :D

maanantai 16. heinäkuuta 2012

"Decuuppausta"

Huh, luova päivä!

Viikonloppuna olisi lastenleiri, jonne olen lupautunut ohjaamaan askartelua. Idea lähti siitä, kun löysin Ikeasta tarjouksella puisia Malma-peilejä. Niihin olisi erittäin helppo maalata jotain, saati sitten testata decoupage-lakan käyttöä.  Tänään sitten aloitin mallinteko urakan ensiksi juoksemalla kaupassa hakemassa tarvikkeita: maaleja, pensseleitä ja vanhoja lehtiä.   Sinellin tyhjensin akryylimaaleista ja lakasta, ja Clas Ohlssonilta hain muutamat pensselit. Vanhoja kirjoja kävin etsimässä paikallisella kirpputorilla. Peilit käytiin hakemassa jo aikaisemmin, kun ne löydettiin. Tässä siis saalis: 


Kirpparin vanhat kirjat olivat aika löytöjä. Varsinkin vuoden 1938 almanakka, jossa sen aikaisia mainoksia. Sitä en vielä ajatellut käyttäväni, mutta eiköhän vielä tule aika. Yhteen peileistä siis varmasti testasin lakan käyttöä, mutta toiseen on ainakin tarkoitus maalata, vaikea arvata mitä, ruusu!! Posliininmaalauskonkarina pitää  kokeilla tämmöisilläkin maaleilla ruusun väkertämistä. ;) Saa nähdä mitä siitäkin tulee.. Tässä vähän työstövaihetta: 

Kätevää kun on varastot pullollaan kaikenlaisia helmivärkkejäkin, kun on korujakin tullut askarreltua. Alakulmassa pilkottaa myös toinen peili, minkä pohjan jo maalasin valkoisella. Mutta ensimmäisen mallipeilin tulos on tässä:

 Huomenna taas lisää luovuutta ;)