torstai 16. helmikuuta 2012

Yritys hyvä kymmenen...

Hyvää helmikuuta, ja jo mennyttä ystävänpäivää. Tosiaalta, jokainen päivä voi olla ystävän päivä... :)

Vähään aikaan ei ole ehtinyt tekemään yhtikäs mitään, eikä toisaalta edes inspiraatiota ole tullut.. Paitsi nyt viikonloppuna, mutta tälläkään kertaa homma ei mennytkään ihan niin kuin Strömsössä. ;P





Ostin pari viikkoa sitten tulppaaneita kaupasta, kun olivat tarjouksessa. Jossain vaiheessa mieleeni juolahti, että nythän voinkin testata tehdä jäälyhtyä jossa on koristeena tulppaaneja. Pohdin ja googlettelin kauan miten se olisi järkevä toteuttaa mahdollisimman helpolla. Ämpäri + limsapullo. Laitoin siis ämpärin keskelle limsapullon, ja aloin "ripottelemaan" tulppaaneita pullon ympärille. Lopuksi lisäsin vettä. Ongelma yksi, tulppaanit eivät pysyneet kunnolla uppoluksissa, vaan nousivat pikkuhiljaa pintaan.. Tällöin minun piti lisätä vettä myöhemmin lisää, jotta ne eivät nousisi ihan pintaan. Ongelma kaksi, lauantaina kun iskin ämpärin ulos, pakkasta oli vain vaivaiset -3 astetta. Not good.. Ämpäri viettikin aikaansa tähän päivään asti ulkona... Ongelma kolme, miten saisin rikki kookospähkinän? Keskireiän tekevä pullo ei millään meinannut lähteä irti.. Apuvälineinä käytin veistä ja kuumaa vettä, sekä ehkä myös vähän raakaa väkivaltaakin. Ei hyvä, lyhty halkesi. Sitä sitten piti alkaa paikkailemaan vedellä ja lumella.. Toivottavasti ensi yön pakkaset tekee tehtävänsä... :)

Mutta muuten lyhdystä tuli ihan vinkeä. :)




Tuo jo vähän kevään tuntua, ja onhan se mukavaa, että aamuisinkin on jo valoisaa. Pitäisi muuten ottaa ovesta pois jo jouluinen havukranssi...